Sini Sax

Artisti Sini Sax tuo musiikillaan asiakastilaisuuksiin, juhliin ja muihin erityistapahtumiin vuorovaikutuksellista, lämmintä ja rentoa tunnelmaa tyylikkäästi toteutettuna.

Sini Sax duo, trio tai bändi rakentaa live-setit aina asiakkaan toivoman tunnelman pohjalta: esimerkiksi alkuiltaan kevyesti tunnelmaa nostattavia hittejä, ruokailun ajaksi rauhallisia kauniita melodioita tai loppuiltaan tanssijalkaa herättelevää nostetta. Cover-seteissään artisti sekoittaa mielellään eri genrerajoja (pop-iskelmä-rock- ja jazzmusiikkia) tarjoillen ne yleisölle omalla pehmeän persoonallisella laulusoundillaan.

Sini Sax esittää keikoillaan mielellään myös omaa modernia pop-musiikkia, jota on kuultu niin valtakunnallisissa radio-ohjelmissa kuin suoratoistopalveluiden kuratoimilla soittolistoillakin. Artisti työstää tasaisesti lisää musiikkia julkaistavaksi.

Keikat toteutetaan alusta loppuun avaimet käteen -palveluna ammattimaisesti asiakkaan toiveet huomioiden.

Sini Sax on mahdollista tilata tapahtumiin myös juontajaksi.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin toteutetaan yhdessä ikimuistoinen tapahtuma!

ToimialaArtistit ja esiintyjät
Taiteenalajuontaja, musiikki
ToimialueKoko Suomi
AsiointikieletSuomi
Hintaskaala201 -500€, 501-1000€, 1001-2000€, 2001-4000€
LaskutusmahdollisuusKyllä