Saastamoiset
Saisko olla uteliaista rokkia Oulusta?
Olemme oululainen rock-yhtye Saastamoiset. Teemme ja esitämme omaa musiikkia. Rockissamme seikkaillaan erilaisten musiikkityylien parissa ja sanoitusten keskellä korostamme oululaista ja pohjoispohjanmaalaista mentaliteettia. . Yhtyeen musiikissa voi kohdata elämän valtavat epäonnistumiset positiivisessa näkökulmassa, mutta vailla mitään toivoa siitä, että asiat voisivat olla joskus paremmin. Aitoa, epätäydellistä, mutta onnellista musiikkia suoraan Saastamoisten sydämistä sinun korviisi.
Kokoonpanoomme kuuluu 4 henkilöä. Bändi on ollut koossa 5 vuotta ja esiintymiskokemusta on kertynyt noin 50:en esityksen verran. Olemme esiintyneet muun muassa Taikasaari- ja Oulu kylässä- festivaaleilla sekä Sompiorockissa. Materiaalimme on kuitenkin tilan suhteen joustavaa, minkä ansiosta olemme esiintyneet myös mm. vanhainkodissa.